Moikka! Nyt on tainnut jo melkein joka paikkaan sataa lunta, tai ainakin siltä kuulostaa. Facebook on täynnä tilapäivityksiä ja tietysti onhan jokainen jo sen huomannut itsekkin. Itse en tykkää talvesta ollenkaan, hyi lunta ja kylmyyttä! No kuitenki ensiviikon alusta on luvattu vesisadetta niin lumi saattaa lähteä. Tosin ei tuo kauhea kura ja märkyyskään ole parempi vaihtoehto. No hepat ovat onneksi saaneet jo hokit jalkoihinsa eivätkä ainakaan sitten kaadu, mutta ikävät tilsat kuitenkin tulevat.
Launtaina ratsastin ensiksi Siun. Menin aluksi kentällä ja otin aika pitkän alkuverkan ravissa. Tein aluksi paljon voltteja molempiin suuntiin. Siu taipui hyvin ja oli heti alusta asti tosi kivan tuntuinen. Tämän jälkeen jatkoin temponvaihteiluita niin, että toisella pitkällä sivulla lisäsin ravia mahdollisimman paljon ja toisella taas lyhensin niin paljon kuin pystyin. Aluksi Siu oli hiukan hidas pohkeelle ja vielä hitaampi ohjalle ja hidastaville istunta avuille. Jokatapauksessa pian poni alkoi toimia joka kerta paremmin. Ja mukaan mahtui tosi kivoja lisäyksiäkin!
Kun nostin laukan pyrin siihe, että Siu olisi mennyt rauhallista ja tasaista laukkaa eteenpäin. Ilman mitään turhia kaahotteluja. Tosin Siulla on vähän tapana vain kaahata kenttää ympäri ja minulla oli aika haastellista koittaa saada rauhallinen laukka aikaseksi, sillä poni aina pudotti raville kun otin puolipidetätteen. Pian se alkoi kuitenkin jo kuunnella vähän paremmin, joten vaihdoimme suuntaan ja tehtiin samaa toiseen suuntaan. Tämän jälkeen poni oli jo ihan hiessä, tosin onse aika ymmärrettävää kun on jo kauhea talvikarva ja toinen näyttää ihan möhköfantilta. Ravailtiin vielä hiukan pidemmällä ohjalla ja lähdettiin kävelemään maastoon todella pitkät loppukäynnit.
Kun sain Siun hoidettua pois niin oli seuraavan hevoseläimen vuoro. Nupellekkin oltiin laitettu hokit sillä välin kun ratsastin Siulla, joten päätin lähteä maastoon. Lenkki sujui ihan hyvin ja Nuppe oli innokas, lukuunottamatta muutamia erimielisyyksiä. Välillä vesilammikot olivat ihan ylitsepääsemättömiä ja Nuppis olisi mielellään kääntynyt ympäri ja lähtenyt takaisin päin, kuitenkaan kun en näin antanut tehdä niin lähellä oli kauhea itkupotkuraivari, Nuppe tyytyi kuitenkin vain pystyyn pomppimiseen. Välillä se säpsähteli milloin mitäkin, joko puusta tippuvaa lunta tai lintua joka lensi pyskasta. Selvettiin kuitenkin ehjinnahoin kotiin ja olen tyytyväinen Nuppeen.
Tänään oli taas vuorossa molempien heppojen ratsastus ja aloitin sitten Siusta taas. Saatiin Veera mukaan tallille kuvamaan ja sai sitten ratsastaa Nitallakin samalla kun menin Nuppella. Kuitenkin ensiksi hän kuvasi minua ja Siuta ja saatiin hiukan kuvapäivitystäkin. Tehtiin Siun kanssa aika yksinkertainen alkuverkka. Tein käynnissä muutamat väistöt molempiin suuntiin. Siu oli hiukan tahmea ja ei olisi millään viitsinyt väistää. Ravissa tein voltteja ja lisäyksiä. Siu lisäsi taas aika kivasti ja oli tosi herkkä. Se ei kuitenkaan taipunut ihan toivomani mukaan, mutta kuunteli kuitenkin kaikki avut hyvin. Laukassa Siu oli taas aika menohaluinen ja olisi mennyt mielellään taas tuhatta ja sataa. Verkan jälkeen alettiin tekemään laukkatehtävää, jossa laukattiin loivakiemura ja koitettiin vaihtaa laukkaa keskellä ja sitten toisessa kulmassa. Siu oli ihan jees. Se vaihtoi laukkoja ihmeen hyvin siihen mihin olen tottunut, nimittäin yleensä vaihdot vähän hukkuvat. Työstettiin aika paljon tänään laukkaa, jonka jälkeen ravattiin muutaman kerran loivakiemura ja Veera pääsi hetkeksi kyytiin. Sitten loppuravit pitkällä ohjalla ja käveltiin jonkun aikaa.
![]() |
| "mää en tahdo!" |
Seuraavaksi oli vuorossa Nuppe. Nupen kanssa tehtiin oikeastaan noita täysin samoja juttuja kuin Siun. Alkuverkassa Nuppe oli melko tahmea, mutta pian kuitenkin syttyi kun otettiin hiukan ravilisäyksiä. Nuppe oli myös todella vaikea (taas vaihteeksi) saada taipumaan ja tarvi jonkun verrankin leikitellä kuolaimen kanssa. Nuppe tosin laukkasi aika kivasti tänään ja takapääkin normaalin jäykkyyden sijaan pyöri ihan kivasti. Loivallakiemuralla Nuppe teki aika hyvät vaihdot välillä ja välillä se hiukan alkoi räpeltämään ja osana syynä saattoi olla tilsatkin jotka välillä irtoilivat. Nuppekin tuli ihmeen hikiseksi ja käytiin sitten kävelemässä pitkät loppukäynnit maastossa ja Nuppe oli jo paljon rohkeampi ja antoi periksi ja meni vesilätäköistä yli! Rohkea Nuppis ♥
Sitten vielä loppuun viime keskiviikolta video kun oltiin Siun kanssa radalla päästelemässä :D
Sitten vielä loppuun viime keskiviikolta video kun oltiin Siun kanssa radalla päästelemässä :D









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti