Moi taas! Tiistaina pääsin taas vihdoin ratsastamaan. Tuntuu jotenkin todella oudolta, kun 4 kuukautta kävi lähes joka päivä tallilla ja nyt ehkä jokunen 4 kertaa viikossa. Tosin ehtii tekemään vaikka mitä kun tallilla ei mene koko päivää. Koskaan ei ole kuitenkaan tullut sellaista päivää ettei tallille jaksa mennä, vaikka tälläisillä ilmoilla voisi maneesi olla kova sana. Nimittäin vettä sataa lähes kokoajan ja tallilla ei ole oikeastaan muuta kuin kuraa. Muutenkin syksy mielestäni ihan hirveää aikaa, kun on aina sateista ja tulee pimeää. Hyi! Miten kaipaankaan kesää! Lämpimiä kelejä ja valoisia kesäöitä ♥ Menesipä tämä ärsyttävä syksy ja talvi nopeasti ja tulisi taas kevät ja kesä !!
Tiistaina olin ratsastamassa Nupella. Aluksi menin kentällä koulua jonkun aikaa. Aloitin alkukäyntien jälkeen tekemällä käynnissä voltteja ja taivuttamalla hyvin, sekä väistättämällä hiukan takapäätä. Nuppe oli melko jäykkä aluksi ja se oli vaikea saada taipumaan. Pian kuitenkin se alkoi hiukan pehmenemään ohjalle. Ravissa tehtiin samaa jonkun aikaa, joka oli hiukan haastavampaa. Jonkun aikaa täytyi ravailla paljon ympyröitä ja taivutella, että Nuppe alkoi oikeasti jo hieman taipumaan ja väistämään takaosaa. Otin muutamia lisäyksiä myös pitkillä sivuilla, sillä Nuppe tuntui aika tahmealta pohkeelle. Lisäyksien jälkeen se kuitenkin syttyi ja hidastaminen oli jo hiukan hankalampaa. Pian otettiin hiukan laukkaa. Laukattiin paljon ympyröitä ja tehtiin samaa kuin ravissa ja käynnissäkin. Nuppe laukkasi jo todella hyvin, eikä yhtään vaihdellut laukkaa takapäällä, jota teki joskus todella paljon. Nyt se on jo todella paljon parempi. Vasempi kierroks on kuitenkin hieman hankalampi. Kun oltiin otettu laukkaa molempiin suuntiin annoin sen hetken kävellä pitkällä ohjalla.
Pian otin ohjat uudelleen tuntumalle ja lähdin tekemään pohkeenväistöjä aluksi käynnissä. Ne sujuivat oikein hyvin, eikä oikeastaan ollut mitään muuta ongelmaa, kuin välillä Nuppe yritti hiukan karata tehtävästi lisäämällä tahtia. Ravissa taas toiseen suuntaan sujui hyvin, mutta toinen suunta oli paljon haastellisempi ja Nuppe kokoajan siirtyi käyntiin. Saatin kuitenkin aina välillä muutama ihan jees askel sieltä mukaan. Väistöjen jälkeen treenattiin taas hiukan laukanvaihtoja kahdeksikolla. Niissä ei ole oikeastaan mitään hankaluuksia. Nuppe vaihtaa tosi helposti laukan.
Lähdettiin pian sitten radalle hiukan päästelemään. Siellä myös saa hyvin pidennettyä laukkaa ja siitä tulee rentoa. Sen alkaa huomamaan myös kentällä. Aluksi ravailtiin ainakin kierros, jonka jälkeen otettiin pieniä pätkiä ihan rauhallista laukkaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen hiukan reippaampaa laukkaa myös molempiin suuntiin. Laukan jälkeen ravailtiin vielä ihan hetki, jonka jälkeen mentiin kävelemään loppukäynnit metsään.
Tänään mulla ja Nupella on estevalkka. Hypättiin hiukan rataa, jossa oli jopa hurjat kaksi laukanvaihtoa! Aloitettiin verkkaamalla pikkuristikolla ja laskemalla laukka-askelia ennen estettä, että opittiin hahmottamaan este. Toisesta suunnasta se nostettiin jo pystyksi. Tämä sujui ihan jees, kunhan vain muistin etten katso estettä, muuten Nuppe tuli liian pohjaan. Pian alettiin hyppäämään rataa.
Nuppe oli aika tahmea ja sitä sai pyytää aika paljon eteen. Muutamalla ekalla kerralla laukat ei vauhtunut ihan täysin, mutta pian ne alkoivat vaihtumaan lähes automaattisesti ja tuli ihan hyviä paikkoja, vaikka välillä liian lähelle, joka johtui edelleen minun katseeni kiinnittymisestä esteeseen. Kun muistin katsoa yli esteestä tuli heti hyvät paikat. Yritin ratsastaa isoja loivia kurveja, jotka Nupella melko vaikeita kun se kääntyy todella helposti ja esteenpäällä piti vaihtaa laukka niin Nuppe meinasi kääntyä melkein heti esteen jälkeen, vaikka piti kiertää pidemmältä, että saa hyvän tien. Onneksi Nuppe pystyy hyppämään hiukan rauhallisemmasta ja veltommastakin laukasta. Korkeimmillaan hypättiin metriä.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti