5.10.2012

37 :: pitkästä aikaa

Moi! Pitkästä aikaa tosiaan taas kirjoittelen blogiin kunnollista postausta, jossa kertoisin kuulumisia. Kuitenkin Siun ylläpito sopimus loppui maanantaina, jolloin menin omistajan kyydillä tallille ja selvinsin hänelle sitten asioita, että missä karsinassa poni nykyään asustaa yms. Tämän jälkeen lähdin ratsastamaan ja omistaja lähti jatkamaan matkaansa. Kentälle en voinut mennä, koska siellä oli valmennus, joten lähdin katsomaan millaisessa kunnossa vanha kenttä on. Se kuitenkin osottautui aika huonoksi, sillä se oli kiviä täynnä. Joten päätin mennä radalle. Otin aluksi käynnissä pysähdyksiä, peruutuksia ja väistöjä, että sain Siun hyvin kuulolle, sillä radalla sillä on aina välillä paha tapa hiukan kuumua ja olla keskittymättä. Jatkoin ravissa ja tein samoja juttuja. Pysähdyksissä Siu ei kuitenkaan olisi millään jaksanut seisoa paikallaan, jossain vaiheessa se kuitenkin rauhuttui. Otettiin myös hiukan laukkaa, aluksi ihan rauhallisesti, jonka jälkeen hiukan temponvaihteluita laukassa. Jonka jälkeen päästettiin vähän menemään ja Siu laukkasi niin kovaa kuin jaloista lähti taas vaihteeksi. Pitkien loppuravien ja käyntien jälkeen menin laittamaan ponin pois ja vaihdon tähän
isompaan kaveriin.


Tosiaan olen alkanut myös vuokraamaan Nuppea. Vanhaa valkkaheppaani, jolla myös kisasin viime syksynä.  Sekä Nuppe on ollut minulla vuokralla joululoman. Nuppe on aika iso puoliveritamma, joka on aika omalaatuinen tapaus. Koulutustasoltaan se on melko vaativa, mutta sitä ei ole helppo ratsastaa. Se on melko jäykkä ja aika hankala saada taipumaan. Nuppe on kuitenkin aika herkkä ja reipas. Se osaa paljon jos siltä osaa pyytää oikein. Esteillä se on oikea luottokaveri, sillä hyppää lähes minkä yli vaan ja isommatkin esteet sujuvat ongelmitta. Onhan se hypännyt Saksassa 130cm ratoja.


pikkujoulukisat 2011






joulujuhlan estenäytös

seurakisat 17.9.2011 Lavia



Ajattelin Nupen kanssa hypätä pikkuista estetehtävää matalilla estekorkeuksilla. Olinhan siitä jo jonkin verran aikaa kun viimeksi olin Nupella mennyt joskus kesällä kun se oli kaverillani hetken aikaa ylläpidossa. Aika pitkän alkuverkan jälkeen lähdin hyppäämään aluksi muutaman kerran yksittäisenä pikkuista ristikkoa ja koitin saada hyvät lähestymiset esteelle. Pian kun olin molemmista suunnista hypännyt aloin hyppäämään tehtävää. Ykkösesteelle lähestyttiin halkaisijalla ja esteen päällä vaihdettiin laukka. Kakkoselle otettiin kulman kautta hyvä suora tie josta jatkettiin kolmoselle ympyrän kautta, välillä saatoin jatkaa laukkaamalla ympyrää ja hyppäämällä kolmosen aina uudelleen. Välillä tuli hiukan huonoja teitä, mutta pääasiassa sujui ihan hyvin.


Keskiviikkona mulla oli aluksi Siun kaa kouluvalkka, jossa tehtiin avoja ja väistöjä. Aluverkan jälkeen lähdettiin tekemään avotaivutuksia ravissa ja volteilla väistöjä siten, että vaistettiin hevosen takapäätä. Siu oli aika tahmea ja takapää oli todella epäaktiivinen, loppua kohden kuitenkin parantui kokoajan. Tämän jälkeen otettiin laukkaa keskiympyrällä ja asettiin puolen kierroksta ulos ja koitettiin saada heppa laukkaamaan kolmella uralla. Tätä tehtiin jonkun aikaa molempiin suuntiin. Siu ole vasempaan kierroksen tosi hyvä tässä! Oikeassa kieroksessa oli jonkun verran vielä hakemista. Valkan jälkeen poni oli ihan hikinen ja väsynyt, mutta niin olin myös minäkin!

Tämän jälkeen ratsastin vielä Nupella. Menin aluksi kentällä koulua. Alkuverkkojen jälkeen harjoiteltiin pohkeenväistöjä aluksi käynnissä jonka jälkeen ravissa. Käynnissä väistöt sujui ihan jees molempiin suuntiin, mutta ravissa toinen kierroks oli huomattavasti helpompi. Tän jälkee otettiin hiukan ravilisäyksiä ja laukassa vaihtoja. Ne sujuivat oikein hyvin. Tän jälkeen lähdin vielä radalle hiukan pidentämään askellajeja. Nuppe oli tosi jännittynyt aluksi kun joutui yksin sinne, mutta alkoi pikku hiljaa keskittymään ratsastajaan enemmän kuin kaikkiin pelottaviin asioihin. Otettiin aluksi pitkää ravia, jonka jälkeen aika reipasta laukkaa. Kun oltiin hetki menty radalla niin palattiin kentälle menemään loppuverkkoja. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti