27.5.2012

11 :: kesä kesä kesä !


Moikka! On hienoa kun kesä on vihdoin tullut. Rakastan ylikaiken näitä yli 20 asteen kelejä ja aurinkoisia päiviä! Tiistaina olin ratsastamassa Siulla, oli lämmin ja aurinkoinen ilma ja minä kuljin kaksi paitaa ja huppari päällä. Olin nimittäin hieman kuumeessa, mutta se ei estänyt minua menemästä ratsastamaan. Oli niin hieno sää, että päätin lähteä maastoon. Kävelimme aika kauan kunnes aloimme ravailemaan hiekkatietä pitkin. Hetken ravailun jälkeen saavuimme hieman pienemmälle hiekkatiellä, jota lähdimme kulkemaan käynnissä. 20 minuutin päästä kun olimme lähteneet pääsimme pellolle, jossa otettiin sitten hiukan laukkaa. Poni oli tosi innoissaan ja yritti hiukan ryöstää, mutta sain sen kuitenkin pidettyä lapasessa. Kun olimme laukanneet pellon päästä päähän edestakaisin lähdimme samaa reittiä takaisin tallille. 

Keskiviikkona meillä oli kisat, jossa hyppäsimme luokan 50cm. Rata meni muuten ihan hyvin paitsi 3a osalla tuli tiputus, joka oli tietysti harmillinen ja vaikka kaikille esteille lähestymiset eivät olleet mitkään parhaat olen silti supertyytyväinen poniin! Sijoituimme 7. ja saimme ruusukkeen. 

Tänään menen vielä ratsastamaan Siulla, mennään koulua tai jotain pikku puomiharjoituksia. Sekä ensiviikolla tehdään soppari! Onko edes paras kesä tulossa ♥ ?






16.5.2012

10 :: kouluilua part. 2


Moikka! Eilen olin ratsastamassa taas Siulla ja jatkettiin koulunväännöllä, mutta tällä kertaa ilman satulaa. Aluksi menin todella pitkät alkukäynnit ja ravit. Ravissa taivuttelin ja tein voltteja molempiin suuntiin. Siu oli todella reipas ja toimi ihan kivasti. Välillä piti kuitenkin muistuttaa hieman enemmän sisäpohkeella asetuksen säilyttämiseksi. 

Pian aloin ravaamaan keskiympyrällä ja yritin saada ponin asettumaan hyvin ja kulkemaan reippasti mutta hallitusti sekä rennosti. Toiseen suuntaan tämä oli hieman työläämpää, mutta loppujen lopuksi toiseenkin suuntaan saatiin ihan hyvää ravia. 

Tämän jälkeen otettiin pienet välikäynnit pitkin ohjin, jonka jälkeen koitettiin laukannostoja pysähdyksestä. Siu oli melko hyvin avuilla tosin alussa muutaman kerran ennen laukkaa tuli muutama raviaskel. Pian saatiin suoraan pysähdyksestä nostettua laukka. Laukattiin ihan lyhyitä pätkiä ja taas pysähdys ja uusi laukka. Muutaman kerran tehtiin molempiin suuntiin tämän sama harjoitus.

Sen jälkeen laukattiin vielä keskiympyrällä ja koitettiin samaa kuin ravissa. Joka onnistui hieman kehnommin kuin ravissa, sillä Siu olisi mielellään vaan kaahoitellut. Loppuksi ajatellin mennä vähän kävelemään radalle ja siitä johkannuimme pikkuiselle metsäpolulle, jossa on muutama maastoeste. Siellä tosin Siu todennäköisesti pelästyi jotain ja lähti kauheaa vaihtia, veti pään alas, pukitti ja lensin siitä kaulan yli ponin eteen ja Siu vielä juoksi ylini ja jokainen kavio paukahti selkääni ja tämän jälkeen löysin itseni siun vatsan alta. Samassa syssyssä Siu pomppasi ne maastoesteetkin. Nyt on hiukan selkä, polvi, solisluu, lapaluu ja nilkka kipeä. 

Tippusen jälkeen mentiin vielä kentälle vähänsen ravailemaan ja sit laukailemaan kun yhtäkkiä sitä energiaa tulikin jonkun verran. Lopuksi mentiin vielä hiukan satulajumppaa ja polskimaan vesiesteeseen.


13.5.2012

9 :: kouluilua



Eilen olin taas ratsastamassa Siulla. Ulkona oli ihan hirmuinen tuuli ja tavaroita lenteli sinne sun tänne, mutta yritimme siitä huolimatta keskittyä koulun vääntöön. Aloitin ponin verkkaamalla aluksi puolipitkällä ohjalla kevennellen ja tehden voltteja molempiin suuntiin. Vähitellen aloin keräämään ohjia käteen. Ravailian aika kauan , jonka jälkeen otin laukannostoja käynnistä, että saisin Siun kuulolle paremmin. Aluksi oli hieman tahmeutta nostoissa, mutta pian hyvän valmistelun jälkeen laukka nousi jopa pysähdyksestä. 

Alkuverkan jälkeen taivuttelin Siuta käynnissä ulos ja sisälle molemmista suunnista. Tämän jälkeen otin harjoitusravia keskiympyrällä ja yritin säädä asetuksen hyvin läpi ja että poni kulkisi hyvin pohkeen ja ohjan välissä. Aluksi oli paljon tappelemista, kun Siu meni joko pää pystyssä tikittävää ravia tai tosi hidasta ravia laahustaen. Työskentelin keskiympyrällä jonkin aikaa vaihdellen välillä suuntaa ja lopuksi alkoi poni jo myötäämään hyvin niskasta ja kulki mukavasti omalla moottorilla eteenpäin. Tämän jälkeen annoin Siun hetken kävellä pidemmällä ohjalla.



Tämän jälkeen koitettiin hiukan laukanvaihtoja puomin avulla, joka tosin sujui aika kehnosti eli tässä on vielä treenattavaa, mutta taisi sielti edes yksi hyvä vaihto tulla, joten päätin sitten lopettaa siihen. Otittiin vielä loppuraveja, joissa Siu kulki parhaiten koko ratsastuskerran aikana! Sitten mentiin vielä kävelemään loppukäynnit metsään.



Kuvat tiistailta. 

8.5.2012

8 :: pomppuponi

Eilen olin ratsastamassa Siulla ja treenattiin vähän jumppista ja sitten hiukan yksittäisiä esteitä. Verryttelyn aloitin ihan ravilla sekä laukalla tekemällä voltteja. Siu oli todella reipas! Pian aloin hyppäämään pientä ristikkoa verkaksi, jolle ei aluksi tullut mitään hirveän hyviä hyppyjä, kun lähestymiset olivat aika huonot ja poni vaan kaahi eteenpäin. Kuitenkin pian kun este nostettiin pysyksi niin alkoi sujumaan osittain hieman paremmin. Tämän jälkeen tultiin kahdeksikossa okseria. Oli kyllä ponissa pitelemistä. Mutta pian tämän harjoituksen jälkeen alkoi jo hieman rauhoittumaan ja keskittymään. Sitten seuraavaksi aloimme hyppäämään jumppista. Aluksi vähän oli sähellystä mutta loppujen lupuksi se sujui ihan hyvin. Tosin vieläkin täytyi ponia aika paljon pidätellä, mutta alku tuntii verrattuna toimi jo paremmin. Lopuksi koitettiin vielä yksittäisellä hieman korkeampaa ja mun esteennostajat sitten nosti sen esteen tietämättäni 85-90cm. Päästiin yli kepeästi ja vielä useamman kerran. Lopuksi mentiin hieman viilentymään vesiesteeseen.

Loppuun vielä iloisia uutisia. Nimittäin saan Siun ylläpitoon ainakin kesäksi kun omistaja lähtee ulkomaille. Voiko onnellisempi edes olla ♥ ! 

Tuossa jotain kuvia sunnuntailta ja eiliseltä. Hyppykuvat tulevat myöhemmin kun saan ne itselleni !
+ lopussa koostevideo !












5.5.2012

7 :: esteitä & maastoilua

Ohhoh siitä onkin jo hetki aikaa kun viimeksi kirjotin. Ja tässä ajassa poni on palautunut jo ihan täysin normaaliksi. Nyt kun poni on jo parempi niin ollaan alettu hiukan hyppimään. Viime lauantaina menin puomeja ja harjoittelin erilaisia ratoja. Siu oli tosi energinen ja välillä oli hieman hankaluuksia pidättää innokasta menijää. Loppujen lopuksi kuitenkin sain ponin avuille jne.

Sitten viimetorstaina harjoiteltiin hieman erilaisia erikoisesteitä, vesimattoa ja lainetta. Siu oli jo heti alkuverkassa tosi reipas ja kulki hyvin omalla moottorilla, mutta oli kuitenkin ihan kivasti avuilla. Aluksi verkattiin pikkuisella ristikolla ja pystyllä, jotka sujuivat hyvin. Pian aloitettiin hyppäämään vesimattoa ja lainetta. Vesimaton yli Siu hyppäsi hienosti, mutta ensimmäistä kertaa laineelle mentäessä poni veti liinat kiinni, mutta pienellä kannustuksella hyppäsi kuitenkin esteen siitä paikaltaan. Enää tämän jälkeen ei ongelmia ollut. Ja hypättiin vielä lopuksi jotain reilua 60cm. Siu oli kokoajan kauhesti menopäällä eikä millään olisi jaksanut himmailla. 

Tänään meillä piti olla estekisat, jotka kuitenkin peruttiin joten päätettiin lähteä maastoilemaan Rebekan ja Formin kanssa. Aluksi mentiin Siun kanssa Rebekkaa ja Formia vastaan pienen matkan päässä sijaitsevalle tallille ja sen jälkee lähdettiin yhdessä lenkille. Siu kulki hyvin eikä juurikaan säikkynyt tai mitään. Teimme Rebekan ja Formin kanssa aika lyhyen ja tosi rauhallisen lenkin ja päätin vielä heidän lähdettyä kun ponilla oli hirmuisesti energiaa lähteä hieman ravailemaan ja otin muutaman lyhyen laukkapätkänkin. 

Minulla ei taas ole ollenkaan kuvia, mutta jos joskus jonkun saisin kuvailemaan meidän menoa !

15.4.2012

6 :: miksen keksi otsikkoa ? o:

Jep eli en ole nyt vähään aikaan kirjoitellut ja kaikenlaista on ehtinyt sattua ponin kanssa. Noin kaksi viikkoa sitten todettiin, että Siulla on lihakset hieman jumissa. Jatkettiin ratsastamista rauhallillisesti ja tehtiin kaikenlaisia taivutteluita yms. Pian kuitenkin Siu meni vielä pahemmaksi eikä esimerkkiksi halunnut kunnolla kävellä ja jos halusi niin tosi kívuliaannäköistä oli touhu. Joten ponille annettiin kipulääkettä sekä aloimme hieromaan ja venyttelemään sitä aina ratsastuksen jälkeen. Kuitenkin todettiin, että Siulla on ehkä lihakset mahdollisesti tulehtuneet joten hieronta ei auta. Näin ollen siirryimme linimentti hoitaan ja vähän myöhemmin otimme mukaan kävelytystä taluttaen ja eilen kävelytin jo ihan hiukan selästä. Ja parempaan päin nyt on menossa ! Toivottavasti poni parantuu ja pääsisi pian takaisin normaaleihin uomiinsa !

Hiukan lyhyttä blogitekstia varten laitan loppuun vielä muutaman kuvan.


kiva istunta.


oikun poni on syötävän suloinen ♥


2.4.2012

5 :: auta kesää syö lunta !

Jeps jeps, tännepäin satoi ainakin 20cm taas lunta juurikun luulin, että pian lumet sulaa ja tulee jo kovasti odotettu kesä, mutta ei. Suurin osa lumesta satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä ja aamulla heti herätessäni olin vielä hetken hyvin innoissani, sillä olin menossa ratsastamaan Siulla, piiiiiiitkästä aikaa. Tosin hieman masennuin kun katsoin ulos. No ei se asia tosin siitä parane, vaikka sitä kuinka murehtisi joten lähdin kaikesta huolimatta jo ennen 10 tallille, sillä olin luvannut taluttaa Siuppelia ponitunnilla, ennen kuin itseratsastaisin.

Kun vihdoista viimein talutuksen jälkeen pääsin Siun selkään lähdin kävelemään tallilta vähän pidemmällä sijaitsevalle vanhalle kentälle. Kentällä aloitimme työskentelyn ihan aluksi käynnissä volteilla, pysähdyksillä ja peruutuksilla. Siu toimi kivasti ja oli reipas tosin välillä poni ei olisi millään jaksanut keskittyä, sillä kaverit jäivät jonnekkin kauas ja hirnui kovasti niiden perään, vähitellen kuitenkin alkoi kuuntelemaan ratsastajaa paremmin. Pian pyysin ponin raviin ja ravailtiin aluksi kaikenlaisia voltteja ja ympyröitä, sekä muutama pysähdys ja suoraan pysähdyksestä raviin siirtyminen. Siu kulki mukavasti ja oli herkkä. Vähitellen poni alkoi laskemaan nenuakin alaspäin ja rentoutumaan. Sitten otettiin molempiin suuntiin laukannostoja ja laukattiin lähinnä keskiympyröitä ja taivuteltiin. Vasempaan kierrokseen Siu taipui huomattavasti paremmin kuin oikeaan ja tähän kierrokseen joutui jonkun verran tekemään töitä, ettei tamma päässyt juksaamaan ja kulkemaan lapa edellä. Pian kun oltiin hiukan laukkailti annoin ponin kävellä pitkällä ohjalla ja tämä oli jo ihan hikinen. Ratsastin kentällä jotain 45min ja lopuksi menin vähän raviradalla ravailemaan ja laukkaakin koitin ja poni paineli hirveää vauhtia, mutta pysähtyi kyllä hetki kun pyysi.

Valitettavasti kuvia ei ole sillä ei ollut ketään kuvaajaa, sekä Siu pelkää kameroita, tosin ei pieniä pokkareita, mutta kun torstaina menen taas ratsastelemaan niin saadaan ehkä kuvaaja mukaan ja koitetaan totuttaa ponia järkkäreihin, mutta jos ei onnistu niin pokkarikuvia sitten tiedossa :/ Torstain lisäksi menen myös pääsiäisenä kahtena päivänä ratsastalemaan ponilla ja jos vain kenttä ja säät sallii niin koitetaan hiukan hypätä ja katsotaan mitä siitä tulee vai tulekoo mitään ?