Pian aloin ravaamaan keskiympyrällä ja yritin saada ponin asettumaan hyvin ja kulkemaan reippasti mutta hallitusti sekä rennosti. Toiseen suuntaan tämä oli hieman työläämpää, mutta loppujen lopuksi toiseenkin suuntaan saatiin ihan hyvää ravia.
Tämän jälkeen otettiin pienet välikäynnit pitkin ohjin, jonka jälkeen koitettiin laukannostoja pysähdyksestä. Siu oli melko hyvin avuilla tosin alussa muutaman kerran ennen laukkaa tuli muutama raviaskel. Pian saatiin suoraan pysähdyksestä nostettua laukka. Laukattiin ihan lyhyitä pätkiä ja taas pysähdys ja uusi laukka. Muutaman kerran tehtiin molempiin suuntiin tämän sama harjoitus.
Sen jälkeen laukattiin vielä keskiympyrällä ja koitettiin samaa kuin ravissa. Joka onnistui hieman kehnommin kuin ravissa, sillä Siu olisi mielellään vaan kaahoitellut. Loppuksi ajatellin mennä vähän kävelemään radalle ja siitä johkannuimme pikkuiselle metsäpolulle, jossa on muutama maastoeste. Siellä tosin Siu todennäköisesti pelästyi jotain ja lähti kauheaa vaihtia, veti pään alas, pukitti ja lensin siitä kaulan yli ponin eteen ja Siu vielä juoksi ylini ja jokainen kavio paukahti selkääni ja tämän jälkeen löysin itseni siun vatsan alta. Samassa syssyssä Siu pomppasi ne maastoesteetkin. Nyt on hiukan selkä, polvi, solisluu, lapaluu ja nilkka kipeä.
Tippusen jälkeen mentiin vielä kentälle vähänsen ravailemaan ja sit laukailemaan kun yhtäkkiä sitä energiaa tulikin jonkun verran. Lopuksi mentiin vielä hiukan satulajumppaa ja polskimaan vesiesteeseen.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti