2.4.2012

5 :: auta kesää syö lunta !

Jeps jeps, tännepäin satoi ainakin 20cm taas lunta juurikun luulin, että pian lumet sulaa ja tulee jo kovasti odotettu kesä, mutta ei. Suurin osa lumesta satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä ja aamulla heti herätessäni olin vielä hetken hyvin innoissani, sillä olin menossa ratsastamaan Siulla, piiiiiiitkästä aikaa. Tosin hieman masennuin kun katsoin ulos. No ei se asia tosin siitä parane, vaikka sitä kuinka murehtisi joten lähdin kaikesta huolimatta jo ennen 10 tallille, sillä olin luvannut taluttaa Siuppelia ponitunnilla, ennen kuin itseratsastaisin.

Kun vihdoista viimein talutuksen jälkeen pääsin Siun selkään lähdin kävelemään tallilta vähän pidemmällä sijaitsevalle vanhalle kentälle. Kentällä aloitimme työskentelyn ihan aluksi käynnissä volteilla, pysähdyksillä ja peruutuksilla. Siu toimi kivasti ja oli reipas tosin välillä poni ei olisi millään jaksanut keskittyä, sillä kaverit jäivät jonnekkin kauas ja hirnui kovasti niiden perään, vähitellen kuitenkin alkoi kuuntelemaan ratsastajaa paremmin. Pian pyysin ponin raviin ja ravailtiin aluksi kaikenlaisia voltteja ja ympyröitä, sekä muutama pysähdys ja suoraan pysähdyksestä raviin siirtyminen. Siu kulki mukavasti ja oli herkkä. Vähitellen poni alkoi laskemaan nenuakin alaspäin ja rentoutumaan. Sitten otettiin molempiin suuntiin laukannostoja ja laukattiin lähinnä keskiympyröitä ja taivuteltiin. Vasempaan kierrokseen Siu taipui huomattavasti paremmin kuin oikeaan ja tähän kierrokseen joutui jonkun verran tekemään töitä, ettei tamma päässyt juksaamaan ja kulkemaan lapa edellä. Pian kun oltiin hiukan laukkailti annoin ponin kävellä pitkällä ohjalla ja tämä oli jo ihan hikinen. Ratsastin kentällä jotain 45min ja lopuksi menin vähän raviradalla ravailemaan ja laukkaakin koitin ja poni paineli hirveää vauhtia, mutta pysähtyi kyllä hetki kun pyysi.

Valitettavasti kuvia ei ole sillä ei ollut ketään kuvaajaa, sekä Siu pelkää kameroita, tosin ei pieniä pokkareita, mutta kun torstaina menen taas ratsastelemaan niin saadaan ehkä kuvaaja mukaan ja koitetaan totuttaa ponia järkkäreihin, mutta jos ei onnistu niin pokkarikuvia sitten tiedossa :/ Torstain lisäksi menen myös pääsiäisenä kahtena päivänä ratsastalemaan ponilla ja jos vain kenttä ja säät sallii niin koitetaan hiukan hypätä ja katsotaan mitä siitä tulee vai tulekoo mitään ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti