14.9.2012

34 :: estevalkka ja koulua

Moi! Keskiviikkona meillä oli estevalmennus, joka meni kaikenkaikkiaan ihan jees. Aloitettiin verkan jälkeen menemällä yhtä puomia laukassa ja hahmottamaan laukka-askeleet ennen puomia ja tehdä hyvä lähestyminen puomille. Tehtiin tätä molempiin suuntiin. Jonka jälkeen mentiin laukassa jumppista kavaleteilla, joille Siun piti venyä aika paljon, kuitenkin tämä sujui ihan hyvin ja poni venyi. Pian alettiin hyppäämään pientä rataa, jossa ekana esteenä oli joku ehkä 70cm pysty, joka hypättiin vasemmasta kierroksesta. Tämän jälkeen ratsastettiin hyvin kulmaan ja tultiin kokorataleikkaa linjalla oleva n. 80cm pysty, jonka päällä vaihdettiin laukka ja sen jälkeen vielä kavaletit. Ensimmäiselle pystylle lähes joka kerta ihan hyvä lähestyminen, mutta toiselle tuli yleensä ekalla kerralla huono ja siksi poni tiputti. Kuitenki toisella yrityksellä päästiin hyvin yli. Sekä kavaletit sujuivat hyvin edelleen. Välillä kuitenkin unohdin ennen estettä hiukan tukea ponia. 

Meillä oli vain alkuvalkasta kuvaaja ja ekat kaksi kuvaa otettu kaverilta.

poni hiukan tyssäsi ennen estettä, jonka jälkeen hyppäsi kuitenkin







Eilen menin hiukan koulua. Aika rennosti kuitenkin. Poni oli aika reipas ja ei aina kuunnellyt pidättäviä apuja. Joka tapauksessa taipui ihan hyvin ja käynnissä väistöi hyvin takapäätä, mutta ravissa joku kaahi pois alta tai ei ravannut ollenkaan. Tuli sieltä ihan jees pätkiäkin jossain vaiheessa. Tehtiin paljon laukasta pysähdykseen ja suoraan pysähdyksestä laukkaan harjoituksia, että saisin ponin hyvin kuulolle myös laukassa ja alkoi se vähän paremmin kuitenkin lopussa sujumaan.















1 kommentti:

  1. Laitoin sulle haasteen :)!http://kaukanakaupunginvaloista.blogspot.fi/

    VastaaPoista