11.9.2012

33 :: maastoilua ja paljon kuvia

Heips! Sunnuntaisen pienen tapaturman jälkeen menin maanantaina käymään lääkärillä, josta minut laitettiin röntgenkuvauksii, kuvauttamaan tämä sormi. Kuitenkaan ei olla ihan varmoja, että onko siinä murtumaa. Viikon päästä sain uuden ajan lääkärille ja silloin se kuvataan varmaan uudestaan. Lääkäri myös epäili, että keskisormessakin olisi jotain, vaikka se ei ole yhtään kipeä tai mitään. Kielloista huolimatta menin kuitenkin ratsastamaan. Aluksi oli tarkotus mennä ihan vain kentällä, mutta siinä alkoikin pian valmennus, enkä jaksanut odottaa sen loppumista, joten lähdin maastoon ja Haxu tuli seuraksemme pyörällä. Mentiin melko pitkä lenkki ja käytiin Nakkilassa asti, poni oli hirmuisen energinen ja käsipuolena oli välillä hiukan ongelmia, joka tapauksessa molemmat päästiin hengissa takaisin lenkiltä.

Tänäänkin käytiin vähän maastoilemassa ja vieläkin ponilla riitti virtaa. Pienen matkan päässä oli aika isohko heinäpelto, jossa käytiin hiukan ravailemassa ja laukkailemassa. Voi jestas kun poni oli innoissaan. Ei malttanut paikoillaan pysyä, kuitenkaan ei voitu ihan täysiä päästellä ihan vain kättäni ajatellen. Kun poni malttoi pellolta lähteä mentiin hiukan laukkailemaan hiukkamontuille. Siellä poni vasta kuumui. No ainakin molemmilla oli hauskaa. Laukkailtiin ylämäkiä reippaassa temmossa ja sitten ravattiin tai laukattiin rauhallisesti alamäet, sekä siellä oli myös sateiden jälkeen jäänyt vesilätäköitä joiden läpi laukattiin myös. Kun täältä lähdettiin niin poni oli vieläkin menossa, milloin siltä loppuu virta? :D 

Huomenna on sitten estevalkka, saa nähdä mitä siitä tulee. Sitten ois sunnuntaina estekisat kotitallilla ja hypätään 70-80cm. 

Sitten loppuun vielä hiukan kuvia.

se melkein totteli






kummallakohan oli hauskempaa, ponilla vai kuskilla ?













miten ois vaikka lyhyempi ohja ettei sen ihan sylissä tarvii olla ja nyrkki pystyyn




oon aina tiennyt, että Haxulla on taiteellisia lahjoja :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti