Heippa! Olin Ypäjällä koulu ja esteleirillä sunnuntaista perjantaihin ja ajattelin nyt postata sitten mukavasti viikosta johon kuului paljon kivoja ratsastustunteja, ihania hevosia, osaavia opettajia ja mukavia leiriläisiä. Tosin en nyt kaikkia tunteja kunnolla muista tarkalleen, mutta yritetään kaikista jotain pientä selostusta saada aikaseksi :D
![]() |
| sontajärjestelmä |
Sunnuntai 29.7.2012
Saavuttiin Ypäjälle hieman ennen kuutta illalla, mutta pienen etsimisen jälkeen löydettiin kuitenkin melkein vasta puol seitsemältä perille oikealla kurssikeskukselle johon meidän oli määrä majoittua. Jaettiin huoneet ja lähdettiin hakemaan heppoja laitsalta, jonka jälkeen iltapala, tutustuminen ja hoitohevosten jako. Hoitsukseni sain ison ruunikon puoliveriruunan Bazisksen. Hiljaisuus alkoi kymmeneltä illalla, mutta valvoin meilkein koko yön, sillä huoneessa oli ihan hirmuisen kuuma, yöllä alkoi hirmuinen ukkosmyrsky jonka jälkeen vielä kissa toi rotan huoneeseemme ja raateli sitä siellä yön ja niitä veriä piti sitten yövaljojan siivota kun itse emme kyenneet.
Maanantai 30.7.2012
Todella levottoman yön jälkeen heräsimme ennen kuutta ja seitsemän aikaan lähdimme aamupalalle, siivoamaan hoitohevosen karsinaa ja ratsastamaan. Kauhukseni minä ja Veera kuitenkin huomattiin, että oltiin saatu koko tallin pahimmat paskasontiaisit leirihoitsuiksi, sillä niiden karsinoiden siivoukseen kului päivittäin aika reilusti aikaa.
Ensimmäiselle tunnille sain ihanan ison puoliveritamman Huldan. Tunnin aloitimme aluksi käynnillä tekemällä pysähsyksiä ja ympyröitä molempiin suuntiin. Sen jälkeen alettiin ravailemaan kevyttä ravia ja tekemällä käyntiin siirtymisiä, jonka jälkeen otettiin laukkaa siten, että ympyrän avoimella sivulla siirryttiin muutamaksi askeleeksi käyntiin ja nostettiin käynnistä laukka ja laukattiin puoli ympyrää ja sitten siirryttiin harjoitusraviin ja ravattiin toinen puoli ympyrästä. Hulda oli todella kiva molempiin suuntiin. Alkutunnista se oli hieman tahmea ja täytyi jonkun verran patistella eteen, mutta lopputunnista kuitenkin liikkui jo ihan kivasti ja kuunteli hyvin apuja ja liikkui ihan kivasti ja rennosti eteenpäin.
Teoriatunnilla käytiin läpi hevosen varustamista, suojien ja pintelien laittoa, jotka jo tietysti varmaan melkein kaikki osasivat jo entuudestaan ja sitten vielä hevosten varusteiden huolto tunnin jälkeen. Tämä oli aika perusteellinen ja satulahuone kiilsi puhtausta varusteista, mikä ei tietysti ole kuin hyvä. Kotona en varmaan jaksaisi joka ratsastuksen jälkeen pestä esimerkiksi suitsia kokonaan.
Toisella tunnilla mentiin puomeja ja kavaletteja. Sain ratsukseni ihan mukavan suomenpienhevosruunan Lautturin. Alkuverkan jälkeen aloitettiin menemällä suoralla uralla muutamaa ravipuomia kevyessä istunnassa. Laitturi kulki ihan kivasti omalla moottorilla ja asetti jalkansa hyvin puomeille. Hetken päästä kun olimme saaneet tämän puomitehtävän loppuun aloitimme seuraavaa. Menimma laukassa kevyessä istunnassa pääty-ympyrän, jossa oli avoimella sivulla puomi. Tämänkin sujui ihan jees, vaikka välillä piti Lautturia hiukan kannustaa laukkaamaan kunnolla. Tämän jälkeen aloitettiin kavaletti harjoitukset ihan suoralla uralla ja laskemalla laukka-askelia. Lautturi toimi tässäkin ihan mukavasti, hieman ehkä aktiivisempi, sekä se kiemurteli hiukkasen aina ennen kavalettia.
Tiistai 31.7.2012
Aamulla herättiin melko pirteinä jo hieman paremmin nukutun yön jälkeen kuin edellinen ja kun aamupala oltiin syöty lähdettiin taas ratsastamaan. Ensimmäisellä tunnilla suuntasimme maastoon. Ratsukseni sain aika pienenpuoleisen tumman reippaan suokkitamman Britan. Kun lähdimme matkaan kävelimme jonkin aikaa sekä otimme pieniä ravipätkiä kunnes päästiin Finnderby-alueelle, jossa ratsastimme koko loppuajan. Laukkalaimme, menimme vesiesteitä, banketteja sekä erilaisia ylä ja alamäki virityksiä. Oli todella kivaa ja Britakin oli niin innoissaan, että pukitteli oikein kunnolla aina vähän väliä.
Teoriassa kävimme läpi hevosten irtohypytyksen, siihen kuuluvat varusteet, esteiden välimatkan ja yleiset korkeudet, sekä kaikki muu siihen liittyvä.
Iltapäivällä hypättiin. Ratsastin ihanalla reippaalla suokkitamalla Turnipsilla. Alkuverrojen jälkeen aloitettiin erilaisilla puomiharjoituksilla ja laukka-askelten laskemisella, jonka jälkeen esteitä korotettiin ja harjoiteltiin erilaisia kaarevia linjoja ja suhteutettuja välejä. Turnipsi oli todella kiva ja kuunteli hyvin apuja. Ja oli vielä kaikenlisäksi omaan mieleeni todella kivan reipas, sillä inhoan sellaisia hevosia, joita täytyy potkiä eteen.
![]() |
| Turnipsi ♥ |
Keskiviikko 1.8.2012
Ekalla tunnilla ratsastettiinkin vaihteeksi ulkona kentällä koulua. Menin hirmu vauhdikkaalla suokkiruunalla Solella. Aloitettiin tunti verkkaamalla pääty-ympyröillä ravissa siirtymisillä. Ympyröillä yritettiin saada sopiva tempo hevosille siinä ravissa ja Solella se tarvitsi aika paljon työstämistä, sillä herra olisi mielellään kaahottanut eteen. Kun olimme molemmat suunnat ravanneet otimme laukkaa molempiin suuntiin samalla harjoituksella kuin leirin ensimmäisellä tunnilla, nimittäin ympyrän avoimella sivulla muutama askel käyntiä, laukka, puoli ympyrää laukkaa ja puoli ympyrää harjoitusravia. Verkan jälkeen aloitettiin tekemään pohkeenväistöjä, jotka sitten sujuivat hyvin Solen kanssa. Välillä piti hiukan johtaa sisäohjasta, ettei takapää lähteny liikaa edelle niin että etupää kulki edellä.
Teorin aiheena oli tällä kertaa juoksutus, jota meille näytettiin ja opetettiin iha livenä ja jos halusi sai myös itese kokeilla.
Iltatunnin aiheena olivat taas sitten esteet, jotka eivät tällä kertaa oikeen sujuneet. Menin Lennilla, isolla jykevällä suomenhevosruunalla, joka oli todellakin liian laiska ja veltto makuuni, tosin ehkä jotkut muut ratsastajat saavat Lennin reippaaksi ja kivaksi, mutta minä en siinä onnistunut. Tunnilla harjoiteltiin samoja juttuja kuin aikaisemmin, mutta hieman eri tehtävillä kuitenkin. Lenni meni välillä tasaisessa tempossa, mutta ehkä hieman liian nahkeasti. Ja mielestäni sillä oli myös hirmu vaikea hyypätä muutenkin, mutta täytyy oppia ratsastamaan paljon erilaisia hevosia.
Torstai 2.8.2012
Aamulla mentiin jälleen koulua. Menin Lumilla, joka on myös kiva suokkitamma. Alkuverkkasimme taas ympyrällä siirtymisien myodossa, melko samallalailla kuin aikaisemmillakin tunneilla. Verkan jälkeen aloitettiin tunnin varsinainen aihe, joka oli avotaivutus ja vastalaukat. Toisella pitkällä sivulla tehtiin voltti, avotaivutusta ja taas uusi voltti ja toisella pitkällä sivulla nostettiin vastalaukka. Molemmat harjoitukset sujuivat meiltä ihan hyvin kunhan vain muisti valmistella hyvin sen vastalaukan, sillä toiseen suuntaan kerran nousi väärä laukka, muuten nousi aina vastalaukka ja avokin sujui hyvin ja Lumilla oli todella kiva.
Illalla meillä oli jo leirin viimeinen ratsastustunti ja saimme itse toivoa mitä haluaisimme tehdä ja sen mukaan koottiin sitten ryhmät. Minä halusin hypätä ja hevostoiveeksi laitoin Jaanin, joka osottautui oiken mukavaksi suokkiherraksi! Harjoittelimme taas kaarevia teitä ja laskimme laukka-askelia ja yritimme saada hyviä teitä esteille ja hyviä hyppyjä. Tämä sujui Jaanin kanssa todella kivasti.
Perjantai 3.8.2012
Viimisenä päivänä meillä oli leirikisat esteiden muodossa. Menin Turnipsilla pikkuluokan 75cm, sillä päätin ottaa varman päälle, sillä en ollut tällä hypäänyt juurikaan tuosta korkeampia ja halusin lähinnä mennä puhtaan ja hyvän radan. Verkassa Turnipsi oli todella energinen ja kyttäili kaikkea, mutta joka tapauksessa verkka sujui ihan hyvin ja voitiin hyvällä mielellä lähteä radalle kuitenkin kuolainvaihdon jälkeen.
Rata meni oikeastaan ihan jees. Saatiin puhdas rata tosin aika ei ihan riittänyt, sillä tehtiin aika pitkät tiet, että saatiin hyvi lähestyminen seuraavalle esteelle. Todella tyytyväinen olen Turnipsiin. Sijoituttiin 7.
Leiri oli kaikin puolin todella kiva ja ensvuonna uudestaan ? ;)
Perjantai 3.8.2012
Viimisenä päivänä meillä oli leirikisat esteiden muodossa. Menin Turnipsilla pikkuluokan 75cm, sillä päätin ottaa varman päälle, sillä en ollut tällä hypäänyt juurikaan tuosta korkeampia ja halusin lähinnä mennä puhtaan ja hyvän radan. Verkassa Turnipsi oli todella energinen ja kyttäili kaikkea, mutta joka tapauksessa verkka sujui ihan hyvin ja voitiin hyvällä mielellä lähteä radalle kuitenkin kuolainvaihdon jälkeen.
Rata meni oikeastaan ihan jees. Saatiin puhdas rata tosin aika ei ihan riittänyt, sillä tehtiin aika pitkät tiet, että saatiin hyvi lähestyminen seuraavalle esteelle. Todella tyytyväinen olen Turnipsiin. Sijoituttiin 7.
![]() |
| ei yhtään kaukaa hypänny |
Leiri oli kaikin puolin todella kiva ja ensvuonna uudestaan ? ;)























Sole on kylläkin tamma. :)
VastaaPoista