Huhhuh ensimmäisistä yhteisistä ulkopuolisista kisoista Siun kanssa ollaan selvitty hengissä ja vielä ihan hyvin tuloksin. Ja todella tyytyväinen olen poniin, joka käyttäytyi mallikkaasti, vaikka sunnuntaina satoi ja ukkostikin.
Eli näin jos tarkennamme asiaa olimme Eurassa Tupunan ratsupihassa lauantaina estekisoissa ja sunnuntaina koulukisoissa. Hyppäsimme lauantaina luokat 50cm ja 60cm ja sunnuntaina menimme helppo c.
Lauantaina ilma oli todella lämmin ja hiostava, oikeastaan todella inhottava ratsastaa! Kisapaikalle saavuttua menimme heti maksamaan lähtömaksun, jonka jälkeen ponit ulos autosta, satulat selkään ja taluttelemaan. Jonkun verran oli odottelua ennenkuin päästiin verkkamaan. Verkassa Siu oli aika laiska, joka saattoi johtua kentän pohjasta, joka oli aika raskas, sekä pöllysi kaiken lisäksi ihan hirmuisesti. Radalla poni oli ehkä jo hieman parempi, mutta vieläkin hiukan tahmea, mutta saimme silti puhtaan radan, hiukan nopeamman ajan kun olisimme saaneet olisimme sijoittuneet. Tosin olin radan jälkeen hyvillä fiiliksillä kun oltiin saatu puhdas rata. Tulimme 5.
60cm verkassa aloin herättelemään sitten Siuta jo enemmän, eikä otettu kuin ihan pari hyppyä. Radalla ratsastin perusradan aika rauhallisesti ja yritin välttää virheitä, jatkoradalla sitten yritin saada ponin hyvin eteen ja otin vähän lyhyempiä teitä esteille, jonka ansiosta sijoituimme 3.! Jee hyvä me! Saa olla Siuhun todella tyytyväinen, sillä luokassa starttasi paljon isoja hevosia, joilla meni myös todella hyvin. En olisi ikinä uskonut, että sijottuisimme.
Sunnuntaina lähdimme taas matkaamaan kohti samaa kisapaikkaa. Ilma oli melko samanlainen kuin lauantaina, mutta ehkä hieman synkempi ja sateisempi. Tosin sieltä se sade sitten lopuksi tulikin hirmuisen ukkosen kera. Siu aluksi vähän jännitti ehkä ilmaa ja muutenki oma ukkosen jännitys tarttui tietysti poniin. Kenttä oli taas todella raskas, mutta ei enään pöllynyt. Koulurata olisi voinut paremminkin sujua, mutta ihan tyytyväinen olen siihen ilmaan nähden miten meillä meni. Tosin pisteitä paljon laski se, että oikeassa kierroksessa menimme väärää laukkaa. No tosin koulukisatkin olivat hyvää kokemusta meille ja samalla saa rutiinia kisoista kun käy ulkopuolisissa kisaamassa. Prosenteiksi saimme 55% ja olen ihan tyytyväinen pieniä virheitä lukuunottamatta.
Huomenna hieno kisaponi saa vapaapäivän samoin myös ratsastaja :D Tiistaina sitten palaillaan ponin luokse ja katsotaan mitä keksitään. Sekä tilasin tässä juuri pehmusteita Siun riimuun, sillä se on hangannut siltä karvat melkeen kokonaan pois päästä ja koitetaan jos ne hiukan helpottaisivat, kun tähän asti pelkkä rasvailu ei ole riittänyt. Sekä ensi sunnuntaina jatkuu taas kisailu kun kotitallilla pidetään kisat. Tarkoitus olisi osallistua 50cm ja koittaa myös sitä 70cm.













Että nuo sun kasvojen blurraukset häiritsee, etkö voisi mielummin sumentaa / rajata kokonaan pois? Ärsyttävää katsoa sellaisia kuvia lähes joka postauksessa. Ei todellakaan millään pahalla, erilainen blurraus näyttäisi vaan paljon siistimmältä! (:
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Jos koitan jollain toisella tavalla tästälähtien sumentaa naamani :)
Poista