Moikka! Tulin nyt päivittämään hieman mun ja Siun kuulumisia tänne. Eli sunnunataina väännettiin koulua. Oli aikamoinen helle, mutta siitä huolimatta poni jaksoi kulkea eteempäin ja keskittyä. Aloitettiin verkkaamalla käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin taivuttelulla ja pysähtymisillä. Pian kun poni vertyi oli hieman kuulolla otettiin laukkaa molempiin suuntiin ympyrällä. Jonkin verran joutui pohkeella työstämään, että Siu alkaisi asettua. Siu meni loppujen lopuksi tosi kivasti. Pienen levähdystauon jälkeen koitettiin pohkeenväistöjä käynnissä molempiin suuntiin, ne alkavat jo hiukan paremmin sujumaan, mutta hieman siinä on silti sähellystä. Kyllä sieltä mukaan mahtui jokunen ihan hyväkin väistö loppupuolelta. Tähän oli hyvä lopettaa ja otettiin vielä hieman loppuverkkaa ja sitten poni pesulle kun oli niin hikinen.
Maanantaina ajateltiin hypätä hiukan Siun kanssa. Mentiin pikkuisia ristikoita ja yhtä pikku pystyä ratana. Verkattiin hyvin käynnissä, ravissa ja laukassa. Tämän jälkeen muutama hyppä ristikolle, jonka jälkeen koitettiin tulla rataa ja yritettiin hyvin teihin ja lähestymisiin. Siulla oli jonkun verran virtaa joten puolipidätteet tulivat kovaan tarpeeseen. Mukaan mahtui sekä hyviä hyppyjä, mutta myös niitä hieman vähemmän hyviä, kuitenkin saa olla tyytyväinen poniin.
Torstaina kouluiltiin taas. Tehtiin hyvä alkuverkka taivutteluin ja siirtymisin, jonka jälkeen treenattiin hiukan helppoa c. Ponilla oli todella paljon virtaa eikä millään meinannut jaksaa keskittyä ja hieman juoksi alta pois eikä meinannut millään taipua.
+ huomenna alkaa ylläpitosopimus ♥





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti