14.3.2012

2 :: pappa vauhdissa

Tänään olin sitten ratsastelemassa Arskalla. Aluksi suunniteltiin, että mentäisiin maneesiin, mutta tultiin sitten toisiin aatoksiin. Aluksi kuitenkin käytiin hiukan verkkaamassa maneesissa ja tämän jälkeen lähdettiin kävelemään maastoon pikkukäyntilenkki. Tämän jälkeen ravailtiin ja laukkailtaan tallin lähellä olevaa jo ihan täysin sulanutta hiekka tietä, josta Arska innostui hirmuisesti. Kyllä vanhakin vielä jaksaa. Arska oli tänään aika reipas ja ainakin loppua kohden innostui jo sen verran, että pysäyttämiseen tarvittiin jo hieman enemmän pidetteitä kuin normaalisti. Kuvia oltaisiin muuten saatu, mutta kameraa avatessa huomattiin, että olin jättänytkin akun lataukseen, joten kuvia tältä päivältä ei nyt ole. Tosin olisi ollut todella hauskaa ikuistaan kun Arska 19v. innostui ihan täysillä :D !

Sitten vielä toisenlaisia uutisia luvassa. Alan vuokrailemaan erästä ponia, joka muuttaa kuun lopulla Liitokavioon. Poni ja omistaja ovat jo ennestään tuttuja, sillä asuivat tallilla, jossa joskus muutamia vuosia sitten kävin tunneilla. Nyt kuitenkin jostain syystä poni, jota Siuksi kutsutaan muutta tännepäin ja alan vuokraamaan tammaa kaksi kertaa viikossa ♥ Siu oli lempparini niihin aikoihin kun kävin vielä tunneilla siellä toisella tallilla. Sain mennä sillä hyvin usein ja se oli myös kahtena vuonna leirihoitsuni ja ratsastin sillä leirin joka ikisen tunnin. Pikkutamma on kuulemma vielä samanlainen kuin ennen, mutta vähän reippaammaksi muuttunut ja kun muistelen niin Siu tosin oli jo silloin reipas. Alempana muutama ikivanha ja huonolaatuinen kuva Siusta. Ylin talvinen kuva on 2010 vuoden alusta ja kesäkuvat on otettu vuonna 2009.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti