○ Siu
○ tilastoponi
○ tamma
○ synt. 1.1.2001○ mustankirjava
○ n. 138cm
Enkä koskaan unohda sitä päivää kun Siun omistaja otti minuun yhteyttä facebookissa, kyseli kaikkea ja ilmoitti, että menee katsomaan Liitokaviota ja päättää ottaaka hän sieltä karsinapaikan Siulle. Niin sitten kävi ja Siu vei sillä hetkellä tallin viimeisen vapaan karsinan. Omistaja mietti myös, että pystyisiköhän joku vuokraamaan Siuta, minä ilmottaudun heti vapaa ehtoiseksi ja näin olin taas yhdessä tämän huippu ponin kanssa. En olisi ikinä uskonut, että voisin vielä alkaa vuokrailemaan Siuta saatika ottaa sen ylläpitoon!
Luonteeltaan Siu on aika lyhyesti kuvailtuna perus ponitamma. Eli toisinsanoen missä on ruokaa siellä Siu, eikä se liiku yhtää ylimääräistä askeltakaan tietääkseni saamasta mitään palkkiota tai tietämättä, että lähellä on oreja joihin voisi tehdä vaikutuksen. Siu tosiaan olettaa olevansa kaikkien tyttöystävä ehdokas ykkönen, mutta sehän on niin itsestään selvyys, että esittää vaikeasti tavoiteltavaa. No mutta osaahan Siuppeli myös miellyttää ja siihen saa olla melkein aina tyytyväinen.Siu on ratsastaessa reipas ja eteenpäinpyrkivä ja joskus pysähtyminen saattaa olla hankalaa. Tasasella mentäessä Siu on tosi toimiva pakkaus ja osaa paljon jos ratsastaja osaa pyytää. Siu kulkee melkein aina itse eteenpäin omalla moottorilla, eikä sitä tarvitse paljoa patistella, sekä se on hyvin herkkä. Siu saattaa nähdä milloin missäkin omituisia otuksia ja muita pelottavia asioita. Täytyyhän noin isoaivoisella ponilla olla vilkas mielikuvituskin!
Siun kanssa ollaan aloiteltu hiukan kisaamista. Ollaan lähdetty oikeastaan ihan puhtaalta pöydältä ja ollaan nyt ensimmäisenä kesänä haettu kokemusta ja rutiinia lähinnä harjoituskisoista. Olisi hienoa että joskus voisin hankkia alueluvan ja kisata Siun kanssa esteillä 80cm sekä koulussa He B. Nyt ollaan kuitenkin Siun kanssa kisattu esteillä 50cm jopa 85cm asti. Aluksi aloitettiin noista pikkuluokista ja nyt vähitellen ollaan siirrytty noihin isompii. Kisoista ollaan saatu sijoituksia ja voittoja vaihtelevalla menestyksellä. Pääasiassa kuitenkin kaikki kisat ovat menneet hyvin, aika ei sitten ole riittänyt, mutta harvoin ollaan saatu mitään kauheasti virheitä. Koulussa ollaan kisattu Helppo C:tä.
Siusta on myös ajanmyötä tullut enemmän kuin pelkkä ylläpitöponi. Se on yksi parhaista ystävistä. Parempaa ja hienompaa ponia saa etsiä ♥





















